maanantai 17. joulukuuta 2012

Kiinnittymisajan ajatuksia

Tänään alkio on kuuden päivän ikäinen. Eli kiinnittymisen pitäisi tapahtua ilmeisesti tänään tai seuraavan kahden vuorokauden aikana.

Kun alkio siirrettiin, olo oli heti jotenkin ihmeellinen, että nyt se pieni on tuolla kohdussa! Mutta kun päiviä tulee lisää, myös epäilys pääsee hiipimään alitajuntaan. Sitä miettii, että tapahtuukohan siellä sittenkään yhtään mitään? Kun tietenkään mitään ei tunne eikä oireita mistään vielä voikaan olla, niin olo ei olekaan enää niin varma kuin muutama päivä sitten...


Mutta toivossa elellään silti vielä kovasti!

Usempana päivänä olen googletellut alkion kehitystä. Että montako solua meidän pienessä tänään on.

Miehen kanssa aina välillä jutellaan masulle. Ja hyvin usein vauva on meidän keskustelujen puheenaihe. Jutellaan siitä, mitä juttuja haluamme lapsemme kanssa tehdä sitten kun hän on vähän isompi. Mitä asioita haluamme hänelle opettaa.

Vaikka en mitenkään kovin uskonnollinen ihminen olekaan, olen silti iltarukouksen lausunut niinä iltoina kun olen muistanut, jos vaikka tällä kertaa meitä onnistaisi.

Olen koittanut rentoutua käymällä saunassa ja makaamalla piikkimatolla.

Piinaillessa aika menee aina yhtä hitaasti.

2 kommenttia:

  1. Samoissa mennään täällä. Nyt on dpo 7. Hitaasti kuluu kyllä tämä aika. Minulla jännistystä on alkanut lisäämään tiputtelun loppuminen, jota ei ole vielä koskaan ennen tapahtunut.
    Pidetään peukkuja joululahjasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että se tiputtelun loppuminen tarkoittaisi just "sitä"! Peukkuja meille molemmille! :)

      Poista