Blogitaukoa on tullut pidettyä muutama päivä, ja hyvä niin, että on saanut rauhoittua joulun viettoon. Viime viikolla oli jotenkin koko ajan niin paljon tekemistä, että en edes ehtinyt toivotella lukijoille hyvää joulua. Joten hyvää joulua näin tapaninpäivänä! :)
Vietimme mieheni ja koirani kanssa joulua vanhempieni luona toisella paikkakunnalla. Myös kaksi siskoani miestensä kanssa oli paikalla. Ja koirat, yhteensä viisi kappaletta. Meidän perheessä ei lastenlapsia vielä ole, joten koirat ovat lasten asemassa vielä toistaiseksi. Neljä päivää meni ihan liian nopeasti. Syötiin, saunottiin, ulkoiltiin ja oltiin yhdessä. Juuri sellainen joulu, minkälainen sen pitääkin olla. Ei ollut liikaa hössötystä ja stressiä, vaan kaikki meni omalla painollaan, ja sai nauttia joulun tunnelmasta. Ainoa asia, mistä en niin pitänyt, oli se että minua ja isääni lukuunottamatta muille maistui aattona alkoholi ehkä vähän liikaakin. Vanhempani asuvat yksikerroksisessa omakotitalossa, joten juomingeista kantautuva ääni raikui koko talossa, joten en oikein saanut nukutta toisessa huoneessa. Isän piti jossain vaiheessa käydä ärähtämässä muille, että antaisivat meidän nukkua. :) Opiskeluvuosien jälkeen oma alkoholinkäyttö on vähentynyt huomattavasti. Varsinkin nyt vauvan yritysaikana alkoholia tulee nautittua hyvin harvoin ja vähän kerrallaan. Sitten joskus (eli toivottavasti ensi jouluna) kun meillä on oma vauva mukana joulun vietossa, muut toivottavasti osaavat suhtautua asiaan oikealla tavalla, ja juhlia vähän hillitymmin.
Eilen kotiuduimme siis joulun vietosta, ja mies joutui jo tänään menemään töihin. Itse joudun olemaan töissä välipäivinä torstaista lauantaihin. Raskaustestipäivä lähestyy koko ajan, lääkärin määräämä kotitestipäivä on lauantaina 29.12. Ensin ajattelin, että teen testin vasta sunnuntaina, mutta en tiedä jaksanko odottaa sinne asti. Nämä viimeiset päivät ennen testaamista alkavat pikkuhiljaa tuntumaan niin piinallisilta! Muutama päivä siirron jälkeen asiaa tuli ajateltua paljon vähemmän ja harvemmin. Mutta nyt kun mahdolliset kuukautiset/testipäivä lähenee, asiaa tulee ajateltua taas paljon enemmän.
Mitään varsinaisia raskausoireita minulla ei ole ollut, kai. Vatsa on edelleen turvoksissa. Missään vaiheessa punktion jälkeen ei vatsani ole mielestäni palautunut entiselleen. Varsinkin iltaisin ruoan jälkeen turvotus on pahinta. Ja vaikka olisi nälkäkin ja vatsalaukku tyhjä, vatsa silti pömpöttää turvonneena. En tiedä onko munasarjani vielä täynnä nestettä, vai mistä moinen johtuu. Välillä on tuntunut vihlaisuja masussa. Mutta nekin ovat olleet niin lyhytaikaisia ja pieniä, että en ole varma kuvittelenko vain. Menkkamaisia kramppeja minulla oli muutaman kerran jouluaattona ja -päivänä. Olin jo aika varma, että nyt ne kuukautiset alkavat. Mutta ei onneksi ole vielä alkaneet, nyt siis on menossa kp 28 ja dpo 15, alkionsiirrosta on 13 päivää.
Tällä hetkellä fiilikset ovat aika 50/50 raskauden suhteen. Joko olen raskaana, ja turvotus ja menkkajuilimiset johtuvat siitä. Tai sitten en ole raskaana, ja menkat tekevät tuloaan, mutta eivät välttämättä Lugesteronista johtuen pääse alkamaan. Menkat eivät siis ole vielä myöhässä, yleensä minulla kuukautiset alkavat aamulla 15-16 päivää ovulaatiosta. Mitään PMS-oireita minulla ei kyllä ole vielä ollut. Yleensä pari päivää ennen kuukautisten alkamista alkaa yöhikoilu ja kiukuttelu. Ja masennus. Yleensä tunnen pari päivää ennen kuukautisten alkamista, että ei tärpännyt, ja itken epäonnistumista jo etukäteen. Mutta nyt sitä oloa ei ole ollut! Joudun siis jännäämään kuukautisten alkamista testipäivään asti, ja mitään varmuutta ei vielä ole, että testi näyttäisi positiivista. Ajattelin kyllä käydä ostamassa ihan Clearbluen digitaalisen raskaustestin. Olen tähän asti käyttänyt vain halvempia liuskatestejä, mutta koska nyt raskaus on ensimmäistä kertaa ihan oikeasti mahdollista, haluan vastauksen digitaalisesta testistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti