perjantai 7. joulukuuta 2012

1 IVF, 2. folliultra

Viime keskiviikkona minulla oli IVF:n 2. folliultra. Oli tarkoitus kirjoittaa siitä jo aiemmin, mutta olin keskiviikkona ja torstaina ihan älyttömän väsynyt, että en vain jaksanut.

Kaikki oli kuitenkin hyvin, munarakkulat kasvaa ja kaikki näyttää oikein otolliselta.
Oikeassa munasarjassa oli edelleen samat kuusi munarakkulaa, kooltaan ne oli 7-13 mm. Vasemmalla oli samat kaksi rakkulaa 9-10 mm. Näytäisi siltä, että myös nämä vasemman puolen rakkulat voidaan hyödyntää, olivat endometriooman kannalta hyvässä kohdassa. Oli siellä vasemmalla lisäksi yksi rakkula endometriooman takana, mutta sitä tuskin punkteerataan. Kohdun limakalvo oli 6 mm.

Jatkan Menopur-pistoksia 150 IU kp10, eli lauantaihin asti, ja Orgalutrania jatkan kp11, eli sunnuntaihin asti. Sunnuntaina klo 21 pistän Pregnylin, ja tiistaina 11.12. klo 9 koittaa punktio! Jännittää jo nyt aika paljon tuo punktio, mutta hyvinhän se menee, ja toivottavasti se ei ole niin kamalaa kuin odotan sen olevan. Minulle on kerran aikaisemmin tehty kolposkopia (=kohdunsuulta polttoleikataan pois kudosta, jossa on solumuutoksia), mikä oli ihan piece of cake. Mutta punktio on varmasti jonkin verran kivuliampaa ja ikävämmän tuntuista... Onneksi mies on iltavuorossa, joten pääsee punktioon ja siirtoon pitämään minua kädestä. Siirto tehdään näillä näkymin torstaina 13.12. ja siirretään vain yksi alkio. Toivottavasti saisimme myös pakkaseen edes pari alkiota.

Olin aikaisemmin laskeskellut, että tietäisin jo joulun aikaan, onko hoito onnistunut vai ei. Mutta lääkärin mukaan raskaustesti kannattaa tehdä vasta 16. päivä siirrosta, ellei vuoto olo alkanut jo aiemmin. Eli testauspäivä tulee olemaan 29.12.

Kyllä varmasti polttelee niin paljon jouluna, kun ei tiedä onnistiko vai ei!

10 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikuttaa! Jännitän puolestasi. Itsekin jännitän joulun aikaan, jos siis se jokakuinen vieras, tiputtelu, ala jo ennen.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tosiaan vaikuttaa lupaavalta ja jännitän minäkin täällä mukana. Toivottavasti saatte ne kaksi sieltä vasemmaltakin hyödynnettyä.

    Kiva muuten, että mainitsit noista lääkkeistäkin, on kiva vertailla mitä muille määrätään, vaikka toki kaikki reagoivat lääkkeisiin eri tavalla ja vähän eri "vaivojakin" tässä hoidetaan. Meillä kun ongelma on siemennesteessä.
    Minuakin jännittää punktio kovasti, meillä se on keskiviikkona, kp 15, joten hieman myöhemmässä kohtaa kiertoa. Mutta samalla tapaa suhtaudun myös punktioon, että kyllä siitä selvitään, selviäväthän muutkin ja jotenkin miellän myös, että ehkä ajattelen sen etukäteen olevan kamalampaa, kuin oikesti onkaan. Olen myös kokenut kolposkopian ja se ei tuntunut millekään. :) Mutta toivottavasti jaksat kirjoittaa tänne punktiosta, niin tulen sitten lukemaan ja pelottelemaan itseni etukäteen. ;)

    Teillä siirretään siis kahden päivän ikäinen alkio? Meillä suunnitellaan viiden päivän ikäisen siirtoa, olettaen tietysti, että munasoluja saadaan kunnon määrä ja useampi hedelmöittyy. Eikä olla osattu päättää siirretäänkö yksi vai kaksi, ollaan tässä nyt sitä pähkäilty, mutta vielä ei olla tultu selvyyteen. Toki saaliskin vaikuttaa päätökseen. Peukutan, että saatte pakkaseenkin jotain. :)

    Ohhoh, aika pitkä aika tuo 16 päivää siirrosta, minä olin jotenkin kuvitellut, että 14. päivä siirrosta voisi jo tehdä testin. Ja muistelen kyllä klinikan ohjeistakin niin lukeneeni.

    Millainen vointi sinulla nyt on? Onko turvotus pahentunut ja vihlontaa?

    Tsemppiä munasolutehtaaseesi ja punktioon, olen hengessä mukana ja odottelen kuulumisiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Yoslene,

      Poistitko itse kommenttisi tuosta ylempää? Jos se olin minä, niin pahoittelut! En tarkoituksella sitä poistanut, mutta jotain sähelsin eilen...

      Juu, meillä siirretään näillä näkymin kahden päivän ikäinen alkio. Lääkäri sanoi, että se on heillä se normaalirytmi. Jos punktio on torstaina, saatetaan alkio siirtää jo pe tai vasta ma. Jos punktio pe, niin siirto ma. Viiden päivän ikäinen alkio kuulostaa omaan korvaan vähän "vanhalta". :) En kyllä näihin asioihin ole niin paljon perehtynyt, että tietäisin minkä ikäisiä yleensä siirretään. Tiedätkö, johtuuko se oma siirtoaikasi siitä mikrohedelmöityksestä, vai viikonlopusta vai mistä?

      Meillä lääkäri ei edes anna valita, että kuinka monta alkiota siirretään. Kai sekin on tapauskohtaista. Meille kyllä tuo yksi sopii ihan hyvin. Jos sitten joudutaan myöhemmin PASiin tai uusiin IVF:iin, niin täytyy sitten miettiä sitä kahden alkion siirtoa.

      Oliskohan se testipäivä 14. päivä siirrosta sitten niiden "vanhempien" alkioiden kohdalla ja 16. "nuorempien"? Mistäpä näistä tietää, kun tuntuu että eri klinikoilla ja eri lääkäreillä on niin eri tyylejä, ja tottakai niin kuin todettu, potilaitakin on niin erilaisia. :)

      Turvotusta on nyt ollut ehkä vähän enemmän tässä viime päivinä. Ei vieläkään mitään järisyttävää, housut kyllä mahtuu vielä päälle ihan hyvin. Vähän semmoista paineen tunnetta on ollut, niitä kasvunippailuja ei ole ollut nyt muutamaan päivään. Minkälainen olo sinulla on ollut? Itse olin etukäteen odottanut tukalampaakin oloa. Ehkä johtuu siitä, että niitä minun munarakkuloita on vaan se n. 8 kpl. Montako sinulla muuten on kasvanut ja millä annostuksella/lääkkeellä?

      Pregnylissä minulla taisi nyt olla jo neljäs kerta kun sitä pistin. Rutiinilla menee siis jo sekin. Kyllähän siinä tarkkana saa olla, kun niiden putkiloiden yläosat pitää "rikkomalla" irrottaa. Sain kyllä silloin ennen ekaa kertaa hyvän perehdytyksen sen pistämiseen omalta klinikalta. Vähän pistoskohtaa kirveli pistämisen jälkeen, ja vieläkin on pieni punainen läikkä vatsassa. Minulla alkaa muuten olla vähän hellänä vatsanahka, kun nyt on reilun viikon aikana pitänyt pistää 16 piikkiä. Ihan hyvä, että enää ei vähään aikaan tarvi pistää mitään. :)

      Huominen jännittää! Mutta hyvin se menee, tuo Blueberryn kommentti alempana rauhoittaa. Onneksi minulla on se punktio jo klo 9, niin ei tarvitse koko päivää jännäillä.

      Poista
  4. Hei,
    Tuliko Pregnylistä mitään oireita? Oliko pistämisessä eroa? Entä itse aineen sekoitus? Jännittääkö huominen kovasti?

    VastaaPoista
  5. Hei, täällä pidetään myös peukkuja hyvä saalin toivossa! Itse olin vajaa pari viikkoa sitten ensimmäisessä IVF-punktiossa ja voin sanoa, että lääkkeet olivat niin hyvät ettei se kyllä sattunut ollenkaan. Arkahan se alavatsa oli kaikelle painamiselle, mutta varsinaista punktiokipua en tuntenut. Jälkeen päin oli kyllä selvä tärinäarkuus kävellessä ja autolla pieniinkin töyssyihin ajaessa. Mutta sehän johtui taas pääasiassa turvonneista ja punktoiduista munasarjoista.
    Kerro sitten kuinka teillä kävi, hengessä ollaan mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos peukuista! :)

      Rauhoittavaa kuulla, että ei se punktio niin paha juttu ole. :)
      Pidän teille peukkuja, että testiin tulisi kaksi kaivattua viivaa perjantaina!

      Poista
  6. Ariella, haluaisitko sinä vaihtaa yhteystietoja, minusta tuntuu vähän hölmöltä kirjoittaa SINUN blogisi kommentteihin pitkää sepustusta omista asioistani. Tuntuu, että jotenkin vien huomion sinulta, kun SINUN blogisihan tämä on, eikä sellainen ole todellakaan tarkoitus. Ja joo, minä se onnistuin säheltämään ja poistamaan oman kommenttini ensiksi, anteeksi. :(
    Ja paljon paljon tsemppiä huomiseen, kaikki menee varmasti hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kävi mielessä minullakin, että vaikka sähköpostilla voitaisiin vaihdella kokemuksia enemmänkin. Laitan tänne blogiin näkyville mun sähköpostiosoitteen, kunhan ehdin uuden tilin avata. Täytyy ensin tehdä uusi osoite, minkä voi blogiasioissa julkaista. :)

      Poista
  7. Okei, minulle voit myös meilata yoslene@hotmail.com. :)

    VastaaPoista