tiistai 4. joulukuuta 2012

1. IVF, 1. folliultra

Kävin eilen maanantaina IVF:n ensimmäisessä folliultrassa, kp oli 5. Oikealta löytyi 6 follikkelia halkaisijaltaan 5-10 mm, ja vasemmalla oli kaksi 7-9 mm kokoista. Sinänsä hyvä, että oikealla oli enemmän, koska vasemmalla olevia ei välttämättä pystytä käyttämään. Minullahan on vasemmassa munasarjassa se endometriooma (33 mm halkaisijaltaan, ei kasvua viime kerrasta), joten jos munarakkulat sijaitsevat sen takana, niitä ei mielellään punkteerata. Mielellään kyllä ottaisin vielä muutaman lisää sinne oikeaan munasarjaan, kuusi follikkelia tuntuu niin pieneltä määrältä... Vaikka ymmärrän kyllä, että pienellä lääkeannostuksella aloitetaan, ettei ainakaan hyperstimulaatiota tulisi.

Lääkäri nosti Menopur-annostuksen tästä päivästä eteenpäin 112,5 IU:sta 150 IU:een, ja lisäksi aloitin tänään Orgalutran-pistokset pitämään ovulaation poissa. Menen huomenna keskiviikkona uuteen folliultraan, sitten toivottavasti selviää jo punktiopäivä ensi viikolle.

Olo on ollut ihan hyvä. Vatsa saattaa olla vähän normaalia turpeampi, mutta en vielä mitään kovin järisyttävää turvotusta ole huomannut. Nippailuja on viime päivinä tuntunut aika paljon kummassakin munasarjassa, mutta nekin tuntemukset ovat olleet ihan samanlaisia, kuin aiemmissa ovulaation induktio -kierroissa, ehkä vain vähän useammin on nippailuja tuntunut.

Hyvä mieli hoidon suhteen jatkuu (en malttaisi odottaa ensi viikkoa!). Huomenna tiedän sitten taas lisää hoidon etenemisestä.

6 kommenttia:

  1. Oireeleko sinulla tuo endometriooma jotenkin? Epäilen, että itselläni olisi vasemmassa munasarjassa jotain häikkää, kun siinä kohdin on usein painontunnetta. Ultrassa ei kuitenkaan näkynyt mitään.

    Toivotan kovasti onnea IVF:ään. Jään seurailemaan matkaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lumi!
      Minulla endometriooma ei ole ainakaan vielä oireillut oikeastaan mitenkään. Munarakuloiden kasvuvaiheessa tuntuu nippailua, en sitten tiedä tuleeko nippailu endometrioomasta vai normaaleista kasvavista munarakkuloista. Minulla se näkyy selvästi ultrassa isona vaalean harmaana möllykkänä, kun normaalit munarakkulat on pieniä ja tummia. Viimeaikaisissa ultrissa varsinkin 33 mm koollaan se tuntuu jättikokoiselta normirakkuloiden rinnalla. :/ Toivottavasti selviää, mikä paineen tunteen sinulla aiheuttaa.

      Poista
  2. Voi vitsi, toivottavasti ne sieltä kypysyvät hyvin ja saisitte vielä vaikka kummaltakin puolelta saaliit talteen.
    Me muuten mennään näemmä samaan tahtiin, meilläkin oli eka folliultra maanantaina, tosin me ollaan icsi-hoidossa.
    Tsemppiä taipaleelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, jännää mennä samaan tahtiin. :) Minulla selvisi punktioaika eilen, se tehdään ensi tiistaina 11.12. Tsemppiä kovasti sinullekin, ja kerro sitten miten teidän kävi!

      Poista
  3. Joo, tosi samaan tahtiin mennään! Meillä punktioaika on keskiviikkona 12.12, joten perässä tullaan. Milloin teillä on tarkoitus tehdä siirto? Ja oletteko päättäneet montako siirretään? Minkälainen määrä teillä oli follikkeleita keskiviikkona? Tsemppiä ensi viikkoon, tulen tänne lukemaan miten punktio sujui ja muutenkin olen hengessä mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain aikaiseksi kirjoittaa postauksen siitä keskiviikon ultrasta. Kirjoittelen sitten myös miten punktio sujui, peloittelen sut sopivasti ennen omaa puktiotasi. :)

      Poista