Tein aamulla uuden raskaustestin, negatiivinen. Ei yllättänyt, eikä itkettänyt. Sen tiesin jo varmaksi, että raskaana en ole. Eilen ja toissapäivänä on ollut vähän menkkamaista oloa, ja myös viime- ja toissayönä on ollut yöhikoilua, mitä minulla on nykyään aina kuukautisten aikaan. Yöhikoilu on kyllä ihan pyllystä, koska hikoiluöinä nukun paljon normaalia huonommin... Eli kuukautiset alkaa huomenna torstaina tai sitten perjantaina.
Soitin tänään klinikalle. Kerroin, että kuukautiset alkaa ihan näinä päivinä, ja että haluan aloittaa ensimmäisen IVF-hoidon ensi kierrossa. Kätilö tarkasteli aikansa kalenteria, ja päädyimme siihen, että ensi kierto on välikierto, ja sen jälkeen tehdään IVF. Klinikalla on kuulemma aika kiireistä seuraavat pari viikkoa, joten sen takia aloitetaan IVF vasta ensi kierron jälkeen. No, kuukausi sinne tai tänne ei tunnu enää puolentoista vuoden jälkeen missään, ja onneksi IVF ehditään kuitenkin toteuttaa vielä ennen joulua. Käyn ensi viikolla hakemassa reseptin Primolutista, niin saadaan sillä vuoto alkamaan ensi kierrossa.
Eli minulla on ensimmäistä kertaa hyvin pitkästä aikaa edessä kierto, missä ei ole minkäänlaista vauvayritystä! Toisaalta aika rentouttava ajatus. Ei tarvitse miettiä syömisiä ja juomisia. Oikeastaan tulee todella hyvään väliin, koska meillä on työpaikan tyttöjen kanssa tyttöjen ilta ensi viikon lauantaina, joten voin hyvillä mielin juhlia muiden mukana. Käyn nykyään niin harvoin missään juhlimassa, että tyttöjen ilta on ihan tervetullutta vaihtelua normiviikonloppuihin.
Joulukuussa sitten edessä koeputkihedelmöitys, toivottavasti ensimmäinen ja viimeinen. Nyt jo vaan mietin, että jos punktio ja siirto on joskus silloin joulukuun puolessa välissä, miten kerron asiasta ja viikon sairauslomasta esimiehelle, kun silloin meillä on töissä pahin kiireaika. No, tämmöiset asiat ehtii onneksi miettiä vielä moneen kertaan läpi ennen kuin ovat ajankohtaiset.
Olen jotenkin todella innoissani tuosta IVF:stä. Toisaalta se pelottaa ja jännittää, toisaalta en malttaisi odottaa! Ovulaation metsästäminen ja aikaansaaminen eri hormoneilla on koko ajan ollut niin epävarma menetelmä. Osuuko yhdynnät oikeaan aikaan, irtoaako munasolu, onko munasolu kypsä, toimiiko munajohtimet, kiinnittyykö alkio... Niin paljon asioita, missä homma voi mennä vikaan, ja jossainhan näistä meillä homma ei toimi kun raskaus ei ala.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kuukautisten alkaminen ei tunnu maailman lopulta. Johtuu ehkä siitä, että tähän kiertoon en ollut ladannut yhtä paljon odotuksia kuin aikaisempiin. Tottakai yritimme tosissaan ja olisin halunnut tulla raskaaksi, mutta niin ei nyt vaan käynyt, vaan tarvitaan jatkossa järeämmät aseet, millä tämä nainen saatetaan raskaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti