Vauvayritysrintamalla elellään pienoista suvantovaihdetta. Liiemmin ei ole tarvinnut viime päivinä masennella aiheesta, mutta eipä kyllä ole mitään ilon aiheitakaan sattunut. Kierrossa on meneillään päivä 23, ja dpo on jotain 5-6 (en taaskaan oikein tiedä tarkkaa ovulaatioajankohtaa). Nyt kai siis kiinnittymistä pitäisi tapahtua, jos on tapahtuakseen. Ainakaan mitään "oireita" siitä ei ole ollut. En ole jaksanut pitää yllä tsemppaavaa positiivista ajatusmallia. Välillä tottakai toivo pilkahtelee, mitä jos tässä kierrossa? Mutta suurimman osan ajasta olen pessimistisen realistinen asian suhteen. Pettymyksiä on ollut meidän yrityshistoriassa jo niin monta, että pessimisti ei pety -ajattelutapa alkaa jo kovasti saamaan jalansijaa. Vaikka mies jaksaa olla oma positiivinen itsensä. Hän on ollut koko ajan sitä mieltä, että jos ei tässä kierrossa tai seuraavassa onnistu, niin kuitenkin jossain vaiheessa onnistuu. Hänellä ei siis tunnu olevan niin kova kiire asian suhteen kuin minulla on. Vaikka huomaan kyllä miehestäkin, että viime aikoina hänelläkin on koiralle lässyttäminen ja koiran paapominen lisääntynyt, kun hoivavietti pitää johonkin elävään otukseen purkaa. Koira on meillä jo jonkun aikaa ollut vauvan korvikkeena, kun homma vain tuntuu pitkittyvän.
Asiasta toiseen. Miksi lapsettomuus tuntuu olevan nykyään niin hirveän yleistä? Esimerkiksi miehelleni selvisi viime viikonloppuna kun hän oli viettämässä poikien mökkiviikonloppua kahden hyvän ystävänsä kanssa, että kumpikin näistä ystävistä kärsii vaimojensa kanssa lapsettomuudesta. Tiesin kyllä, että kumpikin pariskunta yrittää lasta, olimme siitä joskus viime helmikuussa jutelleet tyttöjen kesken.
Toisella pariskunnalla on jo yksi yhteinen lapsi, raskaus alkoi silloin helposti ensimmäisestä tai toisesta kierrosta. Synnytyksen jälkeen he ovat olleet koko ajan ilman ehkäisyä, ja yrittäneet toista lasta nyt jo yli kaksi vuotta, mitään syytä lapsettomuuteen heillä ei ole löytynyt. Toisaalta, he voivat iloita siitä, että ovat jo saaneet lapsen, mutta tiedän että haluaisivat jo kovin saada lapselleen sisaruksen.
Toisella ystäväpariskunnallamme taas syy on se, että naisen emätin, on jotenkin "rikki", haavoilla tai jotain, sen takia että hän on liian kauan syönyt e-pillereitä, jotka eivät ole sopineet hänen elimistölleen. Pillereiden lopettamisen jälkeen keho reagoi sitten ihan väärällä tavalla. Tämä pariskunta ei siis ole voinut vähään aikaan olla ollenkaan yhdynnässä, joten lapsettomuus on väistämätöntä. Vielä ei kai ollut löytynyt apua tähän ikävään ongelmaan. Tällaisesta reaktiosta ehkäisypilleireihin en ollut aiemmin kuullutkaan. Kyseinen tapaus kyllä vain lisää omia ennakkoluuloja e-pillereitä kohtaan. Voi olla, että jos joskus vielä tarvitsen jonkinlaista ehkäisyä, on valintani siinä tapauksessa jokin muu kuin hormonaalinen.
Kolmas esimerkki lapsettomuudesta on oma siskoni, joka on syntynyt ilman kohtua. Hänelle siis oman, biologisen lapsen saamisen mahdottomuus on ollut teini-iästä asti tiedossa. On varmasti ollut rankkaa kasvaa aikuiseksi tietäen, että biologista äitiä hänestä ei tule. Emme ole oikein koskaan asiasta syvällisemmin puhuneet, koska asia on aina ollut tietyllä tavalla tabu perheessämme, siitä ei vain ole puhuttu. Emme myöskään ole kovin läheisiä siskoni kanssa, joten asian puheeksi ottaminen ei ihan helposti käy. Hän ei ole koskaan oikeastaan asiasta minulle puhunut, enkä minä halua tungetella, varsinkin kun tilanteemme on niin erilainen; meillä toivoa vielä on, mutta hänellä ei.
No, on onneksi hyviäkin uutisia ystäväpiiristämme. Eräs ystäväpariskuntamme on tullut raskaaksi viidennen inseminaation seurauksena. Heilläkin yritystä takana jo reilusti yli vuosi, sekä yksi keskenmeno silloin yrityksen alkuvaiheessa. Tuttuun tapaan kateus iski kun kuulin raskaudesta, mutta nyt osaan jo iloita heidän puolestaan, ja toivon, että kaikki menee tällä kertaa hyvin. He ovat sen kyllä ansainneet.
Kylläpä taas tekstiä tuli, vaikka aikomus oli vain lyhyesti kirjoittaa kiertokuulumiset viime päiviltä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti