Kipu ei siis ollut normaalia munarakkulan kasvukipua/keltarauhaskipua, mitä minulla tuntuu joka kierrossa pienenä nipistelynä munasarjan kohdalla. Tämä oli oikeasti niin kuin kuukautiskivun tyyppistä, mutta ei niin kovaa. Kivun kuitenkin huomasi, ja sen tuntui aaltomaisesti aina välillä. Tätä oloa kesti ehkä noin puoli tuntia. Koitin kuitenkin keskittyä työjuttuihin, joten en koko ajan seurannut oloa. Mittasin kuitenkin pulssini tuon tykyttelyn aikana, ja se oli 92. En muistanut töissä mitata enää uudestaan normaalisykettä, mutta nyt kotona mittasin 84 ja 76, eli selkeästi pienemmät. Ehdin kuitenkin jo googletella sykkeestä. Täällä kerrotaan, että ihmisen normaali leposyke on 45-80.
"Hormonitason vaihtelut voivat naisilla toisinaan altistaa tykyttelylle ja rytmihäiriötuntemuksille vaihdevuosiin tai kuukautiskierron hormonitason vaihteluihin liittyen."
Eli selkeästi kuukautiskiertoon liittyy se sykkeen kiihtyminen. Tai sitten syömisellä oli jotain vaikutusta asiaan, vaikka söin juuri samaa tomaattikeittoa ja leipää kuin eilenkin. Mutta oliko tuo mahakipu kiinnittymiskipua? Haluaisin ajatella että oli, mutta mistäpä sen tietää. Kuukautiset alkaa kuitenkin ensi viikolla...
Mutta kyllä tämä tämänpäiväinen tuo piinapäiviin taas ihan uudenlaista jännitystä. Mitään muita oireita mistään suuremmasta ei kyllä ole ollut. Nyt varmasti kuulostelen kroppaani taas niin paljon enemmän, että kaikki olotilat tuntuu raskausoireilta... Toisaalta olen pessimistinen, mutta toisaalta jo haaveilen ensi viikkoisesta plussasta raskaustestissä. Fiilikset on niin ristiriitaiset, ettei ole tosikaan!
Kuva täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti