torstai 4. lokakuuta 2012

Lapsettomuuden kustannuksia

Ajattelin vähän tehdä laskelmia siitä, miten paljon lapsettomuushoidot ja raskausyritykset ovat meille tähän mennessä tulleet maksamaan. En ole aikaisemmin niitä laskenut, joten kiinnosti tietää, miten paljon sitä on jo rahallisesti satsattu tähän asiaan. Ja ehkä joku hoitoja suunnitteleva saa näistä vähän osviittaa, paljonko rahaa hommaan menee. Vaikka jokaisellahan hoidot ovat aina yksilölliset, eikä meidän menoja voi tietenkään yleistää.

Takana on siis vuosi ja kolme kuukautta yrittämistä. Ensimmäinen kiertoni oli luomukiero, mutta kaikissa muissa 11:ssa kierrossa on ollut apuna jos jonkinlaisia hormoneja. Ensimmäisen Terolut-kuurini sain julkisen puolen yleislääkäriltä, mutta kaikki muut hoidot on tehty yksityisellä klinikalla. Ovulaatio on saatu aikaiseksi 5 kertaa (tai kuusi, jos lasketaan tämä nykyinen kierto mukaan). Hinnat ovat omavastuuhintoja, mitkä siis ovat jääneet KELA-korvausten jälkeen meille maksettavaksi. Kierrot taulukossa voivat vaikuttaa oudoilta, mutta olen käyttänyt esimerkiksi Letrolan -lääkettä (=halvempi versio Femarista) samaa pakkausta useammassa kierrossa.

Listan lopussa olevien testien ja vitamiinien hinnat on suuntaa-antavia, koska en osaa sanoa paljonko niihin on oikeasti mennyt rahaa. Vitamiinejakaan en siis normaalisti söisi. Laitoin listaan mukaan jopa parkkimaksut, koska harvemmin muuten käymme keskustassa, joten nekin ovat ylimääräistä menoa. Kaikki muut lääkehinnat koitin katsoa kuiteista tarkkaan.



   
YK 2-4 Terolut 3 kk syksy 2011 8,68
YK 5-6 Seurantaultra 15.2.2012 65,09
Parkkimaksu 15.2.2012 2
Terolut 3 kk 15.2.2012 8,68
Letrolan 15.2.2012 17,06
YK 7 Seurantaultra 8.5.2012 65,09
Parkkimaksu 15.2.2012 2
Menopur 8.5.2012 137,3
Pregnyl 8.5.2012 4,61
  Siemennestetutkimus  5.6.2012 98
Parkkimaksu 15.2.2012 2
YK 8-9 Seurantaultra 12.6.2012 65,09
Parkkimaksu 15.2.2012 2
Ovitrelle 12.6.2012 50,67
YK 10 Seurantaultra 14.8.2012 65,09
Parkkimaksu 15.2.2012 2
Ovitrelle 14.8.2012 50,67
YK 11 Menopur 5.9.2012 137,3
Seurantaultra 13.9.2012 65,09
Parkkimaksu 15.2.2012 2
Pregnyl 13.9.2012 4,61
YK 12 Menopur 3.10.2012 137,3
Seurantaultra 12.10.2012 65,09
Parkkimaksu 15.2.2012 2
Pregnyl? 12.10.2012 4,61

Ovulaatiotestit   40

Raskaustestit   20

Gelee Royale   20

Vitamiinit   50






lääkkeet 561,49


klinikkamaksut 488,54


muut 144






YHTEENSÄ 1194,03

Onhan tässä tietenkin tullut muutama ropo säästettyäkin, kun ei ehkäisypillereitä ole tarvinnut yli vuoteen.

Suurin menoerä on siis ollut lääkkeet. Jos olisimme käyneet julkisella puolella hoidoissa, olisimme säästäneet klinikkamaksuista n. 400 €. Siemennestetutkimus olisi ilmeisesti joka tapauksessa pitänyt tehdä yksityisellä, enkä tiedä, olisiko julkisella joutunut maksamaan poliklinikkamaksuja tms. Olen kuitenkin tyytyväinen, että valitsimme yksityisen. Saamme yksilöllistä hoitoa nopeasti. Meidän ei ole tarvinnut jonottaa hoitoihin, eikä pitää taukokiertoja välissä, vaan olemme edenneet hoidoissa aika nopealla tahdilla. Jos olisimme käyneet julkisella puolella, ei ovulaatioita varmasti olisi tähän mennessä saatu aikaan yhtä monta.

Jatkosta en ole vielä ihan varma. Saatamme edetä IVF:ään jos tämä kierto ei tuota tulosta. Siinä tapauksessa kustannukset nousevat huimasti, ja julkisen puolen hoito tulisi varmasti paljon halvemmaksi. Mutta hoitosuhde nykyiseen lääkäriimme on niin hyvä, että luultavasti pysymme jatkossakin tällä nykyisellä klinikallamme. Vaikka emme olekaan varakkaita, vaan ihan tavallisia duunareita, meillä on onneksi sen verran säästöjä, että hoitoihin on tähän mennessä ollut ihan hyvin varaa

10 kommenttia:

  1. "Siemennestetutkimus olisi ilmeisesti joka tapauksessa pitänyt tehdä yksityisellä, enkä tiedä, olisiko julkisella joutunut maksamaan poliklinikkamaksuja tms."

    Ei täällä julkisella ainakaan labramaksuja ole, vaan labratutkimukset sisältyy polikäyntien hintaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliklinikkamaksuja tarkoitinkin, että niistä en osaa yhtään sanoa, paljonko ne olisivat meille tulleet maksamaan.

      Poista
    2. Taitaapa poliklinikkamaksut kaikkialla olla 27,50 €/käynti.

      Poista
    3. Kiitos tiedosta, en tiennytkään tuota! Eli siinä tapauksessa säästöt tässä hoitojen alkuvaiheessa olisivat jääneet meillä aika pieniksi, siis julkinen versus yksityinen hoito. Saa nähdä miten lompakko kärsii, jos IVF:ään joudutaan...

      Poista
  2. Julkiselta laitettiin siemennesteanalyysiin lähete yksityiselle, josta maksettiin yksityisen hinta. Eroja on varmasti paikkakuntien välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tällainen käytäntö voi olla mahdollinen (edes laillinen?), että julkiselta laitetaan lähete jonnekin tietylle yksityiselle labralle & siellä joutuu ihan koko hinnan maksamaan? Sehän nyt eri juttu olisi, jos julkiselta maksusitoumus annettaisiin...

      Poista
    2. Näin minäkin olen jostain lukenut, että julkisella puolella ei ainakaan joka kaupungissa tehtäisi siemennestetutkimuksia, että ne joutuu halutessaan teettämään yksityisellä. En sitten tiedä missä ja miksi näin toimitaan, en ole enempää asiasta ottanut selvää. Kyllähän tuo pistää ihmisiä eriarvoiseen asemaan, jos jossain kaupungissa analyysin saa julkisella puolella ja jossain ei, outoa kyllä. :/

      Poista
  3. Olipa kiinnostava postaus! Meillä yritystä takana 1v ja 1kk, alkututkimuksissa vasta käyty. Taidanpa minäkin alkaa pitämään kirjaa kuluista, vaikka mitään lääkkeitä ei olekaan vielä käytössä ja olemme toistaiseksi käyneet julkisella puolella. Mutta jääköön ne maksutiedot arkistoon, jotta sitten joskus voi itsekseen mietiskellä, että ei ollut lapsen "teko" ilmaista puuhaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ilmaista, mutta mitäpä sitä ei sen kaivatun lapsen eteen tekisi. :)

      Poista
  4. Meillä julkiselta tuli lähete eräälle yksityiselleklinikalle simppanäytteeseen. 50e tuo kustansi. Eli ei mielestäni mitenkään kamalan eriarvoista, kun kuitenkin oli edullisempi kuin muuten olisi yksityisellä ollut. Lisäksi näyte kun ei ollut ensimmäisellä kerralla täysin steriili, vaikkakin suuntaa antava, niin uusintanäyte ei maksanut erikseen mitään.

    VastaaPoista