perjantai 31. elokuuta 2012

Missä täti viipyy?!?

Tänään on dpo17. Aamulla tein raskaustestin, selkeä negatiivinen. Yleensä kuukautiseni ovat alkaneet dpo16, mutta nyt ei vielä ole näkynyt. No, eiväthän ne ole vielä kun päivän myöhässä, mutta silti ihmetyttää, missä täti viipyilee. Ovulaatio kuitenkin ihan varmasti oli 17 päivää sitten, kun lääkärikin sen totesi, ja ovulaatiokipujakin silloin oli.

Eilen illalla jo vähän uskalsin haaveilla, josko aamun testissä olisi jo edes jonkinlainen haamu, mutta eipä ollut. Näin viime yönä jopa unta, että sain raskaustestistä positiivisen, ja itkimme ja huusimme riemusta mieheni kanssa.

Meidät on kutsuttu huomenna ystävien luokse istumaan iltaa. Siksikin haluaisin nyt tietää, voinko vielä haaveilla raskaudesta vai en. Toisin sanoen, voinko nauttia huomenna hieman viiniä vai en. Alkuviikosta olin ihan varma, että tähän mennessä jo tietäisin, olenko raskaana vai en, ja pidin todennäköisempa sitä en -vaihtoehtoa. Nyt olen sitten surffaillut netissä ja lukenut naisista, jotka ovat olleet raskaana, mutta saaneet raskaustestiin postitiivisen vasta joskus monta viikkoa kuukautisten poisjäämisen jälkeen. Joillakin naisilla raskaushormonia ei alkuraskaudessa ole paljon virtsassa, että testi sitä näyttäisi. Ehkä minun kohdallani voisi olla kyse samasta? Tai sitten käyttämäni raskaustestit eivät ole tarpeeksi herkkiä? Koitan kaikin keinoin pitää kiinni viimeisestäkin toivon rippeestä siihen asti, että ne kuukautiset oikeasti alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti