tiistai 19. helmikuuta 2013

Rv 12+0

Taas on pari viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta.

Raskausrintamalla edelleen kaikki hyvin. Paitsi että pahoinvointi jaksaa edelleen kiusata. Viikonloppu meni jo paremmin, oksensin vain kerran la-ma -välillä, maanantain olin vapaalla. Tänään tiistaina sitten aamulla jouduin aamupalan syömään kaksi kertaa, eikä kumpikaan pysynyt sisällä... Taitaa olla, että viikonloppuisin kun saa nukkua pidempään ja rauhassa syödä aamupalan ja mennä sen jälkeen taas lepäämään, pysyy pahoinvointikin kurissa. Työaamuina tilanne tuntuu olevan ihan toinen. Mutta ehkä pikku hiljaa suunta on koko ajan parempaan päin.

Ulkona ollaan!
Jouduin viime viikolla tulemaan töissä kaapista ulos raskauden suhteen. Ihmiset olivat jo niin kovasti selkäni takana spekuloineet asiasta (kuulin läheisimmältä työkaveriltani), ja sitten kun yksi työkaveri kysyi suoraan muiden läsnäollessa, niin miten siinä sitten enää voi kieltääkään. Olisin halunnut kertoa asian parin viikon päästä omaan tahtiini, mutta toisin nyt kävi. Toisaalta ärsyttää, että ihmisiä kiinnostaa niin paljon, että eivät voi vaan asian antaa olla, ja antaa raskaana olevan itse kertoa asiasta kun on valmis. Toisaalta taas, olen itsekin tainnut joskus syyllistyä muiden kanssa arvuuttelemaan, onko joku henkilö raskaana vai ei. Oman ikäiseni naiset tuntuvat olevan niin kovin kiinnostuneita seuraamaan, milloin joku käyttäytyy raskaana olevan tavoin...

Maha
No, eipähän tarvitse enää salailla asiaa, ja mahankin voi antaa pömpöttää! Masu on oikeasti jo nyt näillä viikoilla aika turpea. En nyt tähän hätään saa mitään kuvaa otettua, kun mies on eri työvuorossa kuin minä, enkä itsekseni viitsi alkaa kikkailemaan kameran kanssa. Mitoista kuitenkin sen verran, että vatsan ympärys leveimmältä kohdalta on nyt n. 85 cm. Ja kun rinnanympärys on vaivaiset 66 cm, niin ero niiden välillä on jo jonkinlainen. Toki minulla on aina ollut aika pieni rinnanympärys verrattuna vatsan- tai lantionympärykseen, mitään lautavatsaa minulla ei lapsuusajan jälkeen ole ollut. En mittaillut vatsanympärystä ennen raskautta, mutta sanoisin että ainakin 10 cm se on nyt paisunut.

Mammahousuja
Ostin viime viikolla kirppikseltä ensimmäiset mammahousut, H&M:n farkut neljällä eurolla. Kävin sitten eilen ostamassa saman liikkeen ihan uudet housut. Muutamat vanhatkin farkut kyllä vielä mahtuvat päälle, mutta nämä äitiyshousut on niin paljon mukavammat päällä. Niiden maharesorit on kyllä vielä vähän löysähköt, mutta eiköhän ne siitä täyty. Normaaleissa farkuissa on alkanut ahdistamaan vyötärönauhan yli pursuava maha ja jenkkakahvat, joten mammahousut on ihanat, kun kaikki pysyy housujen sisällä. :)

Loma
Perjantaina olisi ensimmäinen varsinainen ultra äitiyspolilla. En malttaisi odottaa! Siitä onkin sitten hyvä aloittaa ensi viikon talviloma. Tiedossa vierailua vanhempieni sekä siskoni luona. Ehkä myös Ikeasta voisi käydä jotain hankintoja vauvaa varten tekemässä, vaikka aikaahan meillä vielä on hyvin. Kesälomareissukin varattiin viime viikolla. Vappuviikolla olisi tarkoitus lähteä viikoksi Kreetalle. Ihanaa päästä ulkomaan lomalle, kun emme oikeastaan aikaisemmin ole yhdessä missään Ruotsia kauempana käyneet. Jotenkin odotan kevättä ja kesää nyt todella paljon! Talvi alkaisi minulle riittää, ja odotan innolla mitä raskaus vielä tuo tullessaan. Elämä tuntuu nyt pitkästä aikaa kunnolla hymyilevän ja mieli on positiivinen!

1 kommentti:

  1. Hei Ariella!

    Olipa kiva lukea vielä näin perästäkin päin, että asiat olat olleet hyvällä mallilla ja olet onnellinen ja voit hyvin : ) !!

    Toivottavsti jaksat käydä aina välillä kertomassa voinnistasi. Seuraisin raskauttasi ja ajatuksiasi mielelläni!

    Haleja!

    VastaaPoista